Jos me oltais vielä yhdessä, tänään olisi tullut tasan 7 vuotta seurustelua täyteen. Onneksi ei tullut.

Sen kunniaksi toki ex-kumppanini uusi tyttöystäväkin näytti käyvän ihastelemassa tänään mun ig-profiilia. Usean tunnin ajan vielä?! Liekkö sitten tiennyt tän vuosipäivän, lukeeko se tätä blogia vai onko eksäni jotenkin vaikeana. Who knows.

Jollain tavalla toi kuitenkin vahvisti vaan mun ajatusta siitä, ettei se oo edelleenkään päässyt täysin yli tästä sopasta. Vaikka somessa kaikki olevinaan näyttääkin niin ihanalta. Kyllä mä arvasin, että tyhjä olo siellä sisällä silti on.

Mietin hetken pitäisikö sanoa eksälleni tästä. En sano. Ei kuulu mulle eikä tunnu ees pahalta, paitsi sen tyttörukan puolesta..

Ei sillä. Ahdisti oma yksinäisyys itseänikin eilen. Sit taas muistin yhden muiston vuosien takaa kun olin taas joutunut itkien ja huutaen perustelemaan yhtä itselleni tärkeää asiaa ex-kumppanilleni. Eikä se silloinkaan nähnyt mun pahaa oloani. Ajatteli vain omaa persettään. Silloin tajusin, että ei ikinä enää samaa. Näin on hyvä.