Tiedän, että ex-kumppanini näyttää ja kertoo uudelle kumppanilleen aivan kaiken, jos koitan hänelle jollain tavalla jutella. Se onkin yksi syy, miksi hänelle en enää jaksa puhua. Syy, miksi hän näin kuulemma tekee on se, että hän haluaa olla rehellinen. 

No sitäkö se rehellisyys oikeasti on? 

Minä sanon että ei. Minusta olisi paljon rehellisempää kertoa, mitä tunteita mun sanomiset herättää. Nyt rehellisyys on tässä tilanteessa se, että uusi kumppani tietää mun ajatukset, mutta ei oman kumppaninsa eli mun ex-kumppanin ajatuksia. 

Näyttämällä ne viestit, niihin voi suhtautua halveksuvasti. Esittää, ettei missään tunnu. Kun toinen sanoo että mitä se nyt tällaisia lähettelee, siihen mielipiteeseen on helppo yhtyä. "No niinpä, olis jo hiljaa ja menis eteenpäin". 

Mutta mä sanoisin, että karma is a bitch. Sen kun vaan sulkee tunteensa yhä tiiviimmin omaan arkkuunsa ja antaa niiden muka kuolla käsittelemättä niitä ollenkaan. Jossain vaiheessa ne tunteet puskee päälle lopulta kuitenkin. 

Oon usein miettinyt ja ääneenkin sen usealle sanonut, että on kyllä oikeasti todella paljon parempi olla se jätetty osapuoli. Mä saan tukea, sääliä, ymmärrystä ja ihan kaikkea lähipiiriltä, tutuilta ja tuntemattomilta. Kaikki tahtoo jutella asiasta mun kanssa ja auttaa. Mut entäs sit kun sä olet se jättäjä? Kaikki vaan ajattelee, että se on ollut sun oma päätös ja tuntuu ehkä hetken pahalta, mutta et sä samanlaista sääliä ja myötätuntoa tuu ikinä omasta päätöksestäsi saamaan, mitä jätetty saa. Uskoisinkin, että voi olla tosi vaikea kertoa lähipiirille rehellisesti omasta pahasta olosta jättäjänä. 

Eron jälkeen kysyin ex-kumppaniltani: onks sulla ketään kenen kaa sä oot voinu puhuu tästä? Hän vastasi, että ei noiden kavereiden kanssa oikein mistään järkevästä voi puhua. Oli kai se yhden kaverinsa kanssa aiheesta ainakin jotain puhunut, mutta en tiedä miten syvällisesti lopulta. 

Tiedän, että oon todella onnellisessa asemassa, koska mä voin millon vaa laittaa whatsappissa kenelle vaan kaverille ääniviestin ja kertoa että nyt tuntuu pahalta. Kukaan ei koskaan ole halveksinut mun tunteita. Tiedän, että oon todella onnellisessa asemassa, kun oon päässyt avun piiriin ja saan joka kuukausi käydä tunnin juttelemassa omista asioistani ammattilaisen kanssa. Tiedän, että olen todella onnekkaassa asemassa, kun jopa ne ammattilaiset sanoo mulle, että se on vain ja ainoastaan ollut se toinen osapuoli, joka on tehnyt väärin sen sijaan, että käskisivät etsimään syitä itsestäni ja omasta käytöksestäni.