Viikonloppuna yks mun kaveri oli käymässä. Keskusteltiin paljon epävarmuudesta ja siitä, miten usea onkaan loppupeleissä tosi epävarma itsestään, mutta pyrkii kaikin keinoin peittämään epävarmuutensa. 

"sitä huomaa ku hengaa jonkun kanssa enemmän, joka on epävarma, että sitä itekkin tulee jotenkin tosi epävarmaksi."

Jep. Itse huomasin sen omassa entisessä parisuhteessani. Vaikka sen kaikilla tavoin koittikin peittää, eikä varmasti tänäkään päivänä sitä mulle myöntäisi. Se teki myös musta tosi epävarman, ja kaikkea häpeävän. Koska tiesin hänen häpeävän joissain tilanteissa, häpesin ja stressasin itse jo etukäteen: mitä jos.. 

Epävarmuuden takia kai hänestä ei minua ollut koskaan oikein tukemaan. Mulle ei ollut baarireissut ongelma, poikien mökkiviikonloput, vaihdot sun muut.. Mulla oli hyvä itsetunto, usko ja varmuus itsestäni ja meistä. Sen sijaan jos mä lähdin kavereiden kanssa jonnekkin, huomasin et hän koitti kontrolloida tosi vahvasti sen sijaan, että olisi ollut iloinen mun puolesta. Mun olisi pitänyt tulla baarista klo 23 kotiin. Kun menin syksyllä viinimessuille kaverini kanssa, hän vain valitti "miks sä et pyytänyt mua mukaan?" ööhm. 

Näiden kontrollointien takia tunsin usein huonoa omatuntoa. Että teinkö mä nyt väärin, kun en ollut tajunnut kysyä ensimmäiseksi haluaako hän sinne viinimessuille mun kanssa lähteä vai kaverini. Teinkö mä nyt väärin, kun halusin kerran puolessa vuodessa käydä baarissa, enkä lähteä sieltä 23, koska toinen kaipaa mua jo kotiin. 

Hänen oli tosi vaikeaa ottaa kritiikkiä myös omasta käytöksestään. Jos sanoin, että musta tuntuu pahalta hänen puhelimen käyttönsä, yleensä hän vain suuttui ja sanoi että ongelma on mussa ja mun puhelimen käytössä. Sitten kun hän sanoi niin, aloin tuntea kauhean huonoa omatuntoa ja syytellä itseäni. Oon niin paska tyttöystävä, kun oon puhelimella. Vaikka se olin minä, joka koitti ehdottaa puhelinlakkoja sun muita.. Jotka koskaan ei vaan toteutuneet. 

Epävarmuus teki musta seinäruusun. En uskonut kelpaavani kenellekkään, häpesin itseäni koulussa sun muualla. En vaan voi olla yhtä hyvä ja viehättävä kun noi muut. Epäonnistumisten kestäminen oli mulle todella vaikeaa. 

Ero on antanut mulle tässä paljon. Oon saanut ihan eri tavalla itseluottamukseni takaisin ja tajunnut, ettei se vika todellakaan loppupeleissä ollut mussa, vaan toisen epävarmuus tarttui muhun. Olin jo ihan ekoina viikkoina eron jälkeen ihan huh, ihanko oikeasti mä en tunne minkäänlaista häpeää vaikka mun koira haukku just naapurille rapussa? Treffeillä eron jälkeen on tapahtunut myös kaikenlaista, mitä "entisessä" elämässä olisin jäänyt vatvomaan ja itkemään pidemmäksi aikaa. Nyt voin sanoa, että ei edes hävetä, vaikka mm. koirat on alkaneet tappelemaan kesken treffien, oon itkeny tinderdeittini sylissä eksääni baarissa umpikännissä ja lista ois varmaan loputon. Se on vaan elämää. 

Oon alkanut myös pitämään itseäni oikeesti kauniina taas, niinkuin ennen. Itseen panostaminen kiinnostaa taas, eikä mitenkään pelkästään miehiä ajatellen. Toki laihtuminen on tehmyt oman osansa asiaan ja se, että baarissa ihmiset haluaa jostain syystä välttämättä tulla kertomaan miten oon baarin kaunein nainen ja ihmettelmään miksen mä vaan mee ja ota ketä haluan. Noh, tästäkin asiasta ois ehkä muutama sana sanottavana, mut se ei ehkä ollut tän kirjotuksen pääpointti. 

Mä tuin mielestäni tosi paljon mun ex-kumppaniani entisessä elämässäni kaikessa. Vaihdossa, koulussa, töissä, kavereiden kanssa menemisissä. Oikeestaa viimesimmän vuoden aikana mä sit aloin vasta löytää sellaisia omia juttuja, joista mä olin oikeasti innostunut. Koirahommat enemmälti ja tajusin, et haluaisin opiskella eläinlääkäriks. Jollain tavalla aattelin, että nyt ois mun vuoro tehdä niitä juttuja mitä mä haluun ja saada se samanlainen tuki toiselta, mitä mä olin itse antanut toiselle. Koen, että mä omistin elämästäni tosi paljon aiemmin parisuhteelle ja toisen tukemiselle. Sitä samaa tukea takaisin päin mä vaan en saanut koskaan. Mä sain vaan paskaa niskaani ja syyttelyä. Mut jätettiin, koska mä en halunnut samoja asioita elämältä. No en mäkään olis halunnut et mun ex-kumppani lähtee vaihtoon tai mökkireissuille jne. ja jättää mut yksin kotiin. Mut parisuhteeseenkin vaan kuuluu ne omat haaveet sen sijaan, että kaikki vaan ois perhekeskeistä.