Yli kahteen kuukauteen, mä en ole itkenyt kyyneltäkään. 

Huomenna tulee täyteen tasan kuukausi tän uuden, M:n, tapailua. Viime viikonloppuna vietettiin ihanaa viikonloppua yhdessä. Sanoin kaverille vaan, etten jaksa murehtia mistään, koska oon nyt vaa rakkauskuplassani. 

Sunnuntai aamuna löysin hänen sänkynsä päädystä jonkinlaisen stimulointigeelin. Naisille. Aika näkyvässä paikassa. Mietin vaan, että mitä helvettiä. Hän on muuttanut kyseiseen asuntoon alle puoli vuotta sitten, ja antanut ymmärtää, ettei hänellä oikein olisi ollut ketään eron jälkeen. Ei tuollaisia yhden yön juttujakaan varten ostella. Laitoin geelin vaan nopeasti paikalleen ja lähdin kotiin. Nössönä musta ei ole ollut kysymään, mikä juttu tää oikein on. Tapaileeko hän jotakin muuta? 

En tiedä, teenkö taas pienestä asiasta ison asian omassa päässäni. Tuntuu vaan vähän erikoiselta, miksi ko. geeli oli niin näkyvällä paikalla. Hänen perheenjäseniäänkin yöpyi hänen luonaan alle kaksi viikkoa sitten.. Eikö hän piilottanut sitä heiltäkään? Vai onko se ollut käytössä sen jälkeen, jonkun muun kanssa? 

Oikeesti pää on aika sekaisin. Oon luottanut häneen todella paljon. Ehkä jopa liian paljon. Tuntuu suoraan sanottuna aivan perseeltä, jos tälläkin kertaa mun luottamus petetään. Kaiken tämän päällehän kuitenkin hän sit on päättänyt kertoa musta muun muassa koko perheelleen sekä ainakin osalle kavereista. Hän halusi lähteä mun ja kaverini kanssa terassille mukaan. Tutustua mun ystäviin. 

Ettei soppa yhtään helpottaisi, meen huomenna taas Helsinkiin työhaastatteluun. Työt saattaisi alkaa ASAP, jos hyvä tuuri käy. Pitäisi varmaan pomppia ja kiljua riemusta; mutta miten helvetissä meidän käy? Toisaalta just tänä iltana sain asiasta voimaa. Jos se oikeasti rakastaa ja tukee mua, se on mun kanssa vaikka mä asuisin 250 kilometrinkin päässä. Toisin kuin eksäni olisi tukenut. Tähän asti hän on ainakin jaksanut olla iloinen ja kannustaa. Mutta entäs tosipaikan tullen? Sanooko hän, että tän ois nyt parempi loppua tähän? 

Sanoin kaverilleni tällä viikolla, et mulla on asiat tällä hetkellä kyllä ihan helvetin hyvin. Mahdollisesti hyvä uusi duunipaikka tiedossa, oon tavannut kivan miehen, koulu menee kivasti, koirien kanssa menee kivasti. Kaikki on oikeasti loistavasti. Mutta sisällä on silti tyhjä olo. Tyhjä olo, joka ei poistu varmaan ikinä. 

Sanoin myös, että mun on edelleen käsittämättömän vaikea ymmärtää, miten eksäni pystyi aloittamaan lennosta uuden suhteen. Ottamaan jonkun mun tilalle. Mulle tää tuntuu edelleen todella vaikealta. Ottaa joku tilalle. Yksi ilta mietin, etten voi M:ta koskaan edelleenkään ajatella sanovani koirien isäksi. Vaikka mä niin aluksi ajattelin. Ei se niiden isä ole. Ei se pysty sitä samaa roolia ottamaan, vaikka niistä tykkääkin.